Ennakointidialogit eli selkeyttävät verkostoneuvonpidot ovat keino toteuttaa erilaisten verkostojen yhteisiä palavereita niin, että osanottajat löytävät tapoja koordinoida yhteistoimintaansa.
Ennakointidialogeista on hyötyä sekä lapsiperheiden että työyhteisöjen verkostoissa erityisesti silloin, kun tilanteeseen liittyy monta eri tahoa ja on epäselvää mitä kukin taho on tekemässä. Ennakointidialogeista on hyötyä myös silloin, kun ollaan tyytymättömiä omaan tai toisten tekemisiin tai tarvitaan voimavarojen yhdistämistä huolten vähentämiseksi.
Asiakkaiden kanssa toteutettavien ennakointidialogien lisäksi selkiyttäviä verkostoneuvonpitoja voidaan järjestää myös työntekijöiden keskinäisen yhteistyön suunnitteluun ja alueellisen yhteistyön suunnitteluun.
Ennakointidialogien tavoitteina on mahdollistaa avoin vuoropuhelu, kaikkien osallistujien kuulluksi tuleminen, toisten ajatusten ja näkemysten kuuleminen sekä laatia osapuolten huolia vähentävä yhteistyösuunnitelma.
Vuoropuhelua vetävät verkostokonsultit, jotka ovat tilanteeseen nähden ulkopuolisia.